Tämä blogi pyrkii tarjoamaan katsauksen niihin 60- ja 70-luvuilla julkaistuihin tunnettuihin ja tuntemattomiin pop/rock ja folk-levytyksiin, joista country-vaikutteet puskevat läpi löyhästi tai vahvasti. Näillä levyillä pyrin täyttämään vinyylihyllyäni tasaiseen tahtiin. Julkaisen myös muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia.
1970-luvulla kristillinen musiikki oli maultaan vielä varsin laimeaa. Joitakin valopilkkuja oli kuitenkin tuolloin olemassa, kuten jo edesmennyt Jeesus-rockin loistava grand old man, hippirokkari Larry Norman. Toinen kristillinen yhtye, joka paini tasavertaisena myös muiden ns. sekulaariartistien kanssa 70-luvulla, oli Terry Taylorin luotsaama Daniel Amos.
Yhtyeen ensimmäinen levy vuodelta 1976 on puhdasta country-rockia, ja loistavaa sellaista. Levyn kaikki kappaleet ovat hyviä ja bändin laulu- sekä soittotaito moitteetonta. Daniel Amoksen loistava kakkoslevy Shotgun Angel (1977) pitää vielä sisällään country-vaikutteita mutta kyseisellä levyllä yhtye alkoi jo suuntautumaan vahvasti kokeilevan rock-musiikin suuntaan.
Viimeisin älppyhyllyyni ilmestynyt country-rock-äänite on yhdysvaltalaisen Pure Prairie Leaguen debyyttialbumi vuodelta 1972. Levy ilmestyi samana vuonna kuin The Eaglesien ensimmäinen äänite, eikä häviä pätkääkään kantrirockpioneerien päänavaukselle.
A-puolen Aloitusraita Tears tuo melko vahvasti mieleen Gram Parsonsin musiikin ja kakkosraita Take It Before You Go jatkaa vielä varsin vahvasti peruskantrin parissa. Haikeansävyinen mutta samalla southern rock-hengessä hennosti jammaileva You´re Between Me on oma suosikkini levyn kappaleista ja omaa kaikkein eniten radiosoittoainesta levytyksen biiseistä. John Call:n loistava steel kitarointi mainittaakoon aivan erikseen. A-puolen päättävä Woman suuntaan vielä astetta enemmän kantrista hippirockin puolelle.
B-puolen avaava Doc´s Tune on pariminuuttinen instrumentaalikappale. Sitä seuraava 7 ja puoli minuuttia pitkä Country Song jamittelee taas vahvasti perinteisen kantrimusiikin puolelle taitavien instrumentaaliosien saattelemana. Haikea Harmony Song on taas country-rockia puhtaimillaan. B-puolen lopettava The Byrds-henkinen It´s All On Me on toinen suosikkibiisini levyltä.
Pure Prairie Leaguen ensimmäinen levytys on mielestäni country-rockia parhaimillaan ja kyseinen teos kuuluisikin jokaisen kyseisen musiikkigenren kannattajan levyhyllyyn.
I Lived To Tell It All - George Jones with Tom Carter
Olen varsin hidas kirjojen lukija. Tällä hetkellä itselläni on kaksi kirjaa kesken, jo edesmenneen outlaw-kantrilaulaja Waylon Jenningsin elämänkerta sekä myös edesmenneen kristillisen pop/rock-musiikkilegenda Keith Greenin elämänkerta. Diggailen siis elämänkertojen lukemista yli kaiken.
Viimeeksi lukemani kirja on kantrilegenda George Jonesin elämästä kertova teos I Lived To Tell It All. Vaikka Jonesilla ei olekaan hirveästi tekemistä country-rockin kanssa, niin julkaisen tämän artikkelin silti. :)
En ole mikään Jonesin musiikin suurin ystävä, vaikka miehen ääni onkin parhaita ja arvostetuimpia kantrimaailmassa. George Jonesin värikäs elämä kuitenkin kiinnosti niin paljon, että päätin tilata kyseisen kirjan itselleni, enkä pettynyt.
Alkoholi näytteli jo 50-luvulla musiikkia tehneen George Jonesin elämässä suurta roolia ja myöhemmin myös kokaiini astui kuvioihin. Suurimman osan elämänsä konserteista Jones esiintyikin enemmän tai vähemmän pöllyssä. Alkoholi- ja huumeriippuvuus muuttui lopulta niin pahaksi, että kantrilaulajan mielenterveys alkoi rakoilla pahasti. Jones kävi läpi myös lukuisia avioeroja, mm. naiskantrilaulaja Tammy Wynetten kanssa. Vuonna 1983 Geroge Jones meni naimisiin Nancy Sepulvadon kanssa, jonka kärsivällisyyden, tuen ja epäitsekkään rakkauden avulla Jones vapautui lopulta kokonaan alkoholi- ja huumeriippuvuudesta.
I Lived To Tell It All-kirja on äärimmäisen rehellinen kuvaus kantrimusiikkimaailman karusta puolesta. Jones ei juurikaan peittele tekemisiään, vaan kertoo rehellisesti ja suorasukaisesti elämästään ja toilailuistaan mutta kuitenkin hauskalla ja humoristisella tavalla. Kirja naurattaakin ja itkettää samaan aikaan.
Jones on tavannut pitkän uransa aikana myös musiikkimaailman kuuluisuuksia laidasta laitaan. Yksi hauskimpia kohtauksia kirjassa on luku, jossa Jones kertoo nuorista epäsiisteistä kavereista, jotka soittivat hänen bändinsä laitteilla eräässä konsertissa niin kovalla volyymillä, että kitarakaappi poksahti. Jonesin bändin kitaristi kävi tämän jälkeen käsirysyyn nuoren Mick Jaggerin kanssa.
I Lived To Tell It All on mielenkiintoinen läpileikkaus Yhdysvaltojen kantrimusiikkimaailmasta -50, -60, -70, -80 ja -90-luvuilta. Kirja on erittäin hauskasti kirjoitettu, vaikka se käsitteleekin paljon vaikeita ja traagisia asioita. Suosittelen sitä kaikille mielenkiintoisista elämänkerroista kiinnostuneille, vaikkei kantrimusiikki olisikaan sydäntä lähellä.
Itselleni ensitapaaminen Dan Fogelbergin kanssa tapahtui muistaakseni vuoden 1986-1987 paikkeilla, kun ostin poikasena miehen High Country Snows (1985) levytyksen c-kasettina. Levy pitää sisällään hienoa traditionaalista country- ja bluegrass-musiikkia. Kyseisen levyn innoittamana koitin tutustua miehen muuhun tuotantoon mutta totesin sen tylsäksi popmusiikiksi.
Dan Fogelberg unohtui vuosikymmeniksi, kunnes aikuisella iällä alkoi yhtäkkiä mietityttämään, että minkälaista musiikkia ne hienon High Country Snows-levyn tehneen miehen ensimmäiset levytykset olivat. Tämän seurauksena selvisi, että Dan Fogelberg teki vuosien 1972-1977 välissä neljä hienoa levyä (Home Free 1972, Souvenirs 1974, Captured Angel 1975, Nether Lands 1977) joista kolme ensimmäistä ammentaa vahvasti vaikutteita country-musiikin parista. Oma suosikkini näistä kolmesta kantrivaikutteisesta levytyksestä on tunnelmansa puolesta Souvenirs.
Kyseisellä levyllä on mukana hieno vierailijakaarti; Joe Walsh, Don Henley ja Glenn Frey The Eaglesista, Gerry Beckley America-yhtyeestä ja Graham Nash. Levyn vahvat kappaleet osoittavat Fogelbergin olevan taitavan säveltäjän. Musiikillisesti albumin materiaalia voi verrata mm. Jackson Brownen sekä The Eaglesien musiikkiin.
Fogelberg menehtyi eturauhassyöpään 56-vuoden ikäisenä joulukuussa 2007.
“Country-rock is primarily identified with a school of bands in the late '60s and early '70s that brought the modern and irreverent qualities of rock to the more traditional musical values of country music.
The term "country-rock" actually began to get used and thrown around in 1968, when most of the major rock acts were retreating from their psychedelic experiments into a "back to basics" approach.
Country music may have sprung from the southern states, but country-rock primarily flourished in southern California. Country-rock wasn't big commercially, and may have made its greatest impact as an influence on other performers.
Country-rock hasn't gotten much attention as a movement since the early '70s. Commercially, it found its greatest success in the mid-'70s on hits by the Eagles (who featured ex-members of the Burritos, Poco, and the Stone Canyon Band) and Linda Ronstadt, who absorbed country-rock into their brands of soft rock and pop."
Voin sanoa suoraan, että olen omasta stereosarjastani varsin ylpeä. Pari vuotta sitten ostin Huuto.net-sivuston kautta itselleni varsin huokeaan hintaan Philipsin 70-luvulla Hollannissa rakentamat Hi-Fi International-sarjan kaiuttimet. Myyjä oli kyllä kehunut kajareiden saundia hyväksi mutta taju meinasi kuitenkin lähteä niitä kotona testatessani. Parhaat kaiuttimet ehdottomasti, mitä olen koskaan omistanut!
Käytin Philipsin kaiuttimia Pioneerin vintage levysoittimen ja vahvistimen kanssa ja pidin niiden yhteissoinnista todella paljon mutta pikkuhiljaa alkoi kuitenkin kutkuttaa ajatus siitä, miltä kaiuttimet mahtaisivat kuulostaa saman Philipisin Hi-Fi International sarjan vahvistimen ja levysoittimen kanssa. Hieman koitin bongailla kyseisiä masiinoita netistä mutta huonolla tuloksella. Sitten eräänä kauniina päivänä Turun Manhattan-kirpputorilla törmäsin aivan yllättäen Philpisin RH 707-sarjan vahvistimeen, jonka hinnaksi oli laitettu 8 euroa. Hieman olin varautunut siihen, ettei tuon hintainen laite kuitenkaan toimi kunnolla mutta toimipa, ja vielä varsin moitteettomasti! No, koska saman sarjan kajarit ja vahvari olivat jo olemassa niin pitihän se levysoitinkin sitten vielä jostain bongata ja niinhän siinä sitten kävi, että eräänä kauniina päivänä Huuto.netissä oli sellainen myytävänä, ja sain sen vielä huudettua itselleni varin edulliseen hintaan.
Murhetta tuotti vain yksi ainoa asia. Levarista puuttui virtajohto, ja virtajohdon liitin oli sen verran omituinen, etten sellaista onnistunut mistään bongaamaan. Pari kuukautta taisi kulua hieman turhautuneena, kunnes ajattelin kysyä eräältä turkulaiselta vinyylienkerääjältä/laitteiden korjaajalta, josko hänellä sattuisi sellaista olemaan, ja hepullahan oli, tasan 1 kappale. No, koska se oli varsin harvinainen johto, niin en saanut sitä aivan ilmaiseksi mutta hintansa väärtti se kuitenkin oli.
Nyt minulla on siis koossa koko kuvassa oleva Philipsin Hi-Fi International- sarjan laitteisto ja saundi on todella hyvä. Ehkä Pioneerin vintage levarin saundi oli hitusen parempi mutta onhan se mahtava fiilis kuunnella 70-luvun kantrirockia saman vuosikymmenen laitteistolla ja miettiä, että ehkä tällä samalla sarjalla myöskin Eaglesin pojat kuuntelivat aikoinaan Buffalo Springfieldin vinyylejä. :)
The Ozark Mountain Daredevils on yksi ehdottomia suosikkejani 70-luvun country-rock ryhmistä. Kuulin bändin musiikkia ensimmäisen kerran jo yli 10 vuotta sitten, kun isäni hankki divarista yhtyeen kakkosälpyn It´ll Shine When It Shines (1974). Tuolloin bändin musiikki ei kuitenkaan tehnyt jostain syystä sen kummempaa vaikutusta itseeni, vaikka parista biisistä diggailinkin. Kuinka väärässä olinkaan tuolloin. :)
Daredevilsien debyyttialbumi on yksinkertaisesti loistava teos, jonka vahvat ja monipuoliset kappaleet, hienot laulustemmat sekä taitava musisointi nostavat sen ehdottomasti 70-luvun country-rock albumien kärkipäähän. Myös yhtyeen kolme seuraavaa levyä, It`ll Shine When It Shines (1974), The Car Over The Lake Album (1975) sekä Men From Earth (1976) ovat kaikki tutustumisen arvoisia teoksia.
